Sainpa taas tänään nähdä jotakin aivan ihanaa. Nimittäin Soihtuamme oli pyydetty esiintymään naapurikuntaan, minne eräät soihtulaiset ovat pari vuotta sitten rakentaneet; suuren järven rannalle, upean maiseman äärelle. Oli kuulkaas pikkuisen ihana talo! Me Soihdun naiset hiippailimme huoneesta toiseen ja ihailimme ja ihastelimme. Talo oli kuin suoraan sisustuslehdestä ja koko ympäristö ihan epätodellisen kaunis.

Talon pihaan oli pystytetty suuri teltta, jossa pidettiin seurat ja samalla kodin siunaaminen. Me Soihdun kanssa vastasimme ylistysosuudesta. Huomenna paikalle samaiseen telttaan saapuu itse Jukka Leppilampi (Mikko Leppilammen muusikko-isä).

Mutta puhuja sanoi tosi osuvasti, että roskaa tämä kaikki on: talo, rantamaisema ja meidän ylistyslaulut - kaikki on pelkkää roskaa, jos siinä ei ole Jumalan siunausta mukana. Näinhän se on.

Ehkä minullakin sitä siunausta sitten on hiukan matkassa, kun kotiin tullessa ei siltikään tuntunut yhtään katkeralta astua omaan pieneen, vanhaan kotiinsa. Itse asiassa tuntui, että oma koti on silti maailman paras, vaikka toisen kotia olikin mukava ihastella. Täällä on huonekalut ajan kanssa tulleet mikä mistäkin, kuten kaikki esineet. Niillä kaikilla on oma tarina. Siitä syntyy oma koti!

Mutta järvenrantatontti: sitä minä ihan pikkuisen kyllä kadehdin!!

 

Tässä Soihdun pojat asettelevat äänentoistoa kuntoon

 

Sää oli mitä parhain

 

 

Sekä miljöö, kuten sanottu