Nukuin viime yön pitkästä aikaa omassa sängyssä, kun vieraat ovat mökillä. Yritän tottua ajatukseen, että 19-vuotinen taival lapseni kanssa saman katon alla on päättymässä. On vähän haikea olo, kun käy ullakolla katsomassa muuttolaatikoita ja kun tiedostaa että syksyllä olemme täällä miehen kanssa kahden.

Elokuun 23. päivä lähtee muuttokuorma kohti Oulua. Lapseni ja kreikkalaisvävy saivat ison asunnon opiskelija-asuntolasta. Sinne ovat kuulemma molemmat äidit tervetulleita pitemmäksikin aikaa, kun siellä on oma vierashuone. Onneksi vävypoika on hyvin äitirakas ihminen, joten koen todella olevani tervetullut heidän asunnolleen.

Voi miten minä katselin sunnuntai-iltana, kun istuimme pöydän ääressä, kun vävypoika  paijasi äitiään niin rakkaudella ja pörrötti tämän hiuksia. Kuinkahan moni suomalainen nuorimies niin tekee?? Tyttäreni on onnekas saatuaan vierelleen miehen, joka uskaltaa näyttää tunteensa ja puhua kauniisti. Myönnän itse olevani pidättyväinen rakkaudenosoituksissani. Se on surullista, mutta nytpä tyttäreni saa poikakaveriltaan varmasti kaiken sen, mitä itse en ole kyennyt hänelle antamaan. Mutta hirmuisen hyvät välit minulla ja tyttärelläni kyllä on ja olen siitä suunnattoman kiitollinen.

Mutta vielä ei muuteta mihinkään, vaan eletään tämä mielenkiintoinen kesä ensin.