Viime keväänä meidän kirkossamme vieraili 'Siperian Karhu' Yrjö Niemi: mies ja pappi, joka on mennyt sinne, minne ei moni menisi. Nimittäin lähetystyöhön Siperian vankiloihin. Mielenkiintoisia tarinoita ja Jumalan ihmeellistä voimaa saimme jakaa tuossa illassa. Olimme ylistysryhmä Soihdun kanssa esiintymässä silloin kirkossa ja tämä Siperian Karhu pyysi meitä vastavierailulle Hämeenlinnaan, missä hän palvelee aina silloin, kun ei ole Siperiassa.

Muutama soihtulainen otti kutsun vastaan ja alkoi asiaa organisoida. Minä liukenin vastuusta, kun en millään jaksanut ajatella rupeavani järjestämään sellaista matkaa linja-autokyyteineen päivineen. Päivämäärä lyötiin lukkoon tälle syksylle ajankohtaan 9.10.

Kuinka ollakaan samana viikonloppuna sattuu olemaan seurakunnassamme järjestettävän Alfa-kurssin ns. Pyhän Hengen viikonloppu. Aika moni kuorolainen kertoi olevansa siellä, eikä siis pääse Hämeenlinnaan.

Jotenkin asia vaan jäi ilmaan roikkumaan, eikä kukaan tehnyt asialle mitään. H-hetki alkoi lähestyä ja kuinka ollakaan, laulajista yksi jos toinenkin ilmoitti, ettei pääse lähtemään matkalle.

Tänään esiinnyimme kirkossa Sydänten illassa. Tänään oli myös viimeinen päivämäärä, mihin mennessä piti ilmoittaa, jos pääsee matkalle mukaan. Laulajia Soihdussa on melkein 20, mutta vain kuusi ilmoitti melko varmasti lähtevänsä. Hekin sellaisia arempia laulajia, jotka tukeutuivat mieluusti vahvempiäänisiin. Mutta kun niitä vahvempiäänisiä ei ilmoittautunut mukaan.

Sydänten illassa lauloimme suurella riemulla ja ihan aplodejakin seurakuntaväeltä saimme ja fiilis oli korkealla. Sitten menimme sakastiin iltapalalle ja otimme puheeksi Hämeenlinnan reissun.

Voi Luoja paratkoon, mikä keskustelu siitä syntyi! Eikä sitä enää keskusteluksi voinut sanoa, sen verran tunteet kuumenivat. No, arvaahan sen, kun Hämeenlinnassa oli jo lehdessä ilmoiteltu, että tämmöinen Soihtu-porukka on tulossa 9.10. ja odottavat meitä kuulemma kovasti. Mutta yhtäkkiä ei ole laulajia! Tai oli muutama, mutta hekin tunsivat tarvetta vetäytyä tilanteesta. Mennä nyt sinne ihan nolaamaan itsensä muutaman epävarman laulajan voimin, kauhistelivat he - kun ovat tottuneet laulamaan innokkaassa ainakin 15 laulajan sakissa.

Yhtäkkiä kirkon sakastissa desibelit nousivat ihan hurjiksi ja muutama asiasta osaton kuunteli ja katseli sivusta kasvoillaan vuorosiinsa hämmästynyt, kauhistunut ja huvittunut ilme. Siinä tuli päästeltyä sammakoita suusta ja tunteet kuumenivat niin, että ihan varmasti jo joidenkin korvatkin savusivat.

Ei siinä yhteistä säveltä oikein hyvin löytynyt, mutta silloin eräs ihan sivusta asiaa seurannut, sanoi, että nyt tästä ei kyllä kukaan lähde, ennen kuin on rukoiltu.

Siinä kävimme nöyrin mielin ja katuvaisina Herran eteen, että kun Hänen pyhässä huoneessaan noin kiivaasti äidyimme sanailemaan. Kylläpä rukous kävikin yhden jos toisen suusta voimallisena ja hartaana. Ihan jättäydyimme itse ja jätimme koko asian Herran haltuun.

Voi miten suloinen ja iloisen keveä mieli oli, kun siitä tilanteesta sitten lähdimme. Sovimme lyhyesti, miten etenemme asiassa. Tuntui kuin ongelma olisi kutistunut sadasosaksi siitä, mitä se vielä hetki sitten oli. Ja miten keveä olikaan askel kirkosta kotia kohti.

Ja etteikö rukouksessa ole voimaa!!

 

                                           *   *   *

 

Siltikin mietityttää, että mitenkähän minä sanani muotoilen, kun huomenna soitan Siperian Karhun assistentille ja sanon ettei vaiskaan me tullakaan, mutta tultais kyllä keväällä jos vielä huolitaan..

Ja jos meidät vielä keväällä huolitaan, niin sitten kyllä pelataan varman päälle. Kun on taas vahingosta viisastuttu. Nimittäin siinä, että matkaan sitoutuneita laulajia on saatava hyvissä ajoin. Mieluusti vaikka ennenkö varmasti luvataan.