Tänään shoppailimme Oulussa. Sattui sopivan aurinkoinen sääkin sadepäivien lomaan.  Kiersimme miestenvaate-, kenkä- ja urheiluliikkeitä ja lopulta löysimme lämpimät maiharit ja talvitakin kreikkalaisellemme, jota kovasti yritämme sopeuttaa Suomen säähän. Lämpimän piponkin löysimme, hanskat ja kaulahuivin. Tuleva talvi huolettaa vävyä, joten hän oli todella onnellinen uusista vaatteistaan ja se oli sydäntä lämmittävää. Itse ostan vaatteita vain jonkun typerän shoppailutarpeen vuoksi ja sitten iskee morkkis. Nyt saimme kaikki kokea sitä ostamisen iloa, mikä syntyy, kun saa jotakin todelliseen tarpeeseen!

Vävy on nyt varustettu. Maistraatissakin kävimme ja taas asiat etenevät omalla hitaalla tavallaan hieman eteenpäin. Sinänsä hyvä, että ovat tarkkoja, koska muutoin varmasti olisi paljon väärinkäytöksiä maahanmuuttajien taholta. Meillä on nyt kuitenkin vakaa aikomus tehdä tästä nuoresta kreikkalaismiehestä kovinkin pysyvästi suomalainen. Kelpo kansalainen, joka tekee arvokasta työtä ja maksaa veroja. Toisin kuin minä, joka olen kyllä onnekas, etten mielenterveyteni järkyttyä joudu täällä Suomen maassa kadulle kerjäämään, vaan asia hoituu vähän kauniimmin, vaikka yhteiskunnan varoilla elänkin.

Joskus mietin, että kauanko yhteiskunnallamme on varaa tähän, kun työttömyys ja mielenterveysongelmat lisääntyvät? Voisinkohan opetella hieman paremmin soittamaan kitaraa? Jospa tarvitsisin sitä taitoa joskus kerjätessäni kadulla...vaikka sehän kaiketi kielletään sekin. Siis kerjääminen. Sitten on mieheni ja ehkä lapsenikin elätettävä minut. Tai minun olisi lakaistava esimerkiksi katuja, talvisin kolattava lunta. Ehkä se ei kuormita henkisesti ja voisin siitä suoriutua?

Nytpä taas sorruin siihen, mihin turhan usein, eli murehtimaan asioita, jotka luultavasti eivät koskaan tapahdu. Mutta kaikkeen on hyvä varautua, ettei tule sitten ihan yllätyksenä. Elämä tuppaa olemaan täynnä yllätyksiä.

Nyt on kuitenkin kaikki hyvin. Olen täällä lapseni ja vävyni luona ihanassa rakkauden ilmapiirissä. Elämä näyttää meille kaikille valoisia puoliaan, miksi siis pelätä pahoja asioita?

Kävimme kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Sekin on luxusta, kun sitä tarpeeksi harvoin harrastaa. Vieläkin on vatsa täynnä ja makumuistissa ihanan eksoottiset maut, joita ei omassa ruokapöydässä tapaa.

On hyvä olla juuri tässä juuri nyt. Kaikki, mikä on arvokasta, on jo tässä.

'Voiko onni olla tässä, kun ollaan vaan eikä edes pyrkimässä sen suurempaan', laulaa Juha Tapiokin laulussa 'Ukkosta ja ullakolla'

Kyllä se voi. Nimenomaan.