Olipa kiva saada tytär ja vävy tänne, vaikkakin vain pikavisiitille. Mielestäni meillä on hieman enemmän kuin tytär- ja äitisuhde. Se on myös ystävyyttä, näin minä ainakin koen. Ihailen lastani, joka selvästikin on niin paljon minua viisaampi ja lahjakkaampi, mutta kuitenkin niin samalla aaltopituudella.

Ihailen myös vävyäni, kukapa suomalaisnainen ei ihastuisi komeaan kreikkalaiseen nuoreenmieheen, joka on myös viisas ja hyväsydäminen. Jos olisin elämäni käsikirjoituksen itse saanut kirjoittaa, niin olisinko edes osannut lisätä siihen näin hyvää yksityiskohtaa, että tulen eräänä päivänä saamaan tämmöisen vävypojan. Tai vävykokelaaksihan häntä pitäisi tässä tilanteessa nimittää.

Tulivat oikeastaan hakemaan autoa itselleen. Sitä pikkucorollaa, joka on ollut pihassamme odottamassa, että pääsevät elämän alkuun ja rahatilanne tulee sellaiseksi, että voivat ylläpitää itsensä ja asuntonsa lisäksi myös autoa.

Vävyni kokee Suomen olevan hyvä maa. Eniten hän varmastikin arvostaa sitä, millä tavoin tätä maata hallitaan ja johdetaan. Kun veroja kerätään, ne menevät todella yhteiseksi hyödyksi. Me tietysti täällä marisemme ja murisemme, mutta hänellä on oma kotimaansa vertailukohteena ja siinä perspektiivissä hän erittäin mielellään nyt maksaa meidän valtiollemme veroja. Ja hienosti hänen asiansa ovat järjestyneet, vaikka melkoista paperisotaahan on pitänyt käydä. Nyt hän kuitenkin saa jo olla puolipäiväisenä tutkijana yliopistolla ja tosiaan ansaita toimeentuloa niin, että minun lapsenikin luultavasti selviää ilman opintolainaa, vaikka äiti on köyhä kuin kirkonrotta.

No, turha itseään on kirkonrotaksi tietenkään nimittää, kun perustoimeentulo on myös itsellä aivan taattu ja hyvä. Heitä en silti todellakaan paljoa pystyisi sponsoroimaan, joten minua helpottaa suuresti, että asiat järjestyvät näin hienosti.

Oikeastaan, kun lapsi on nyt 'maailmalla', niin koen, että mitään en ole menettänyt. Maailma vain on hiukan taas avarampi!