Paras päähänpisto pitkään aikaan. Monen sattuman summana ja podettuani huonoa omaatuntoa varsin itsekeskeisestä ja turhamaisesta olemisestani, yhdistin nyt mielenkiintoisella tavalla pinnallisen harrastukseni ja auttamisen. Oriflamen sivuilta luin heidän sponsoroimastaan SOS-lapsikylästä, menin lapsikylän (joka on kansainvälinen järjestö) sivuille ja ryhdyin kummiksi!

Sydämellä oli saada kummilapsi jostakin todella köyhästä maasta. Kohdemaaksi valikoitui osittain sattumien / johdatuksen summana Bangladesh ja kummilapsen sukupuolenkin sai valita. Valitsin tytön. Ikää en valinnut, vaan onpa jotakin jännitettävääkin.

Muutaman viikon kuluttua pitäisi sitten tulla kummilapsen kuva ja jotakin tietoa. Jännittävää! Aiemmin olisi pitänyt tähän ryhtyä, mutta on puuttunut motivaatio. Nyt se tuli, onneksi.

Rukoilin hetken kotisohvallani,  minä suomalainen yltäkylläisyydessä rypijä, että lahjoittamani kuukausisumma voisi todella oikein siunauksien kera tulla mahdollisimman hyvään tarpeeseen.

Pientähän tämä on, mutta ajatella, jos edes jotakin pientä voisin tehdä ja senkin jättäisin itsekeskeisyydessäni tekemättä!! Nyt ei voi enää jättää, kun tuli motivaatio!

On oikein hyvä mieli.