On luvattoman kauan siitä, kun päivitin viimeksi blogiani. Stressiähän minä en tästä ota ja siksi blogini taustakuvineen sun muineen tulee varmaan ikuisesti olemaan tylsän näköinen. Vaan itsellenhän minä oikeastaan kirjoitan täällä, niin väliäkö tuolla.
On syksy, lempivuodenaikani. Syksy tekee mielen yhtä aikaa onnelliseksi ja haikeaksi. Siis minulle. Syksy on kaunis.
Musiikkitoiminta on alkanut taas. Sävelet ovat täyttäneet mielen ja yllättäneet: ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen ne soivat sydämessä asti!
Kun mielenterveyteni järkkyi ja sitten koin syvän masennuksen, oli vaikea pitkään aikaan tuntea mitään, syttyä mistään ja nauttia mistään. Vähitellen vuosien saatossa tunteita alkoi palata. Sain tavallaan elämäni takaisin. Mutta musiikki ei soinut sydämessäni sitä samaa paloa kuin ennen sairastumistani. Olin vähän surullinen siitä. Soitin ja lauloin, mutta ikään kuin vajavaisesti, kuin olisin ollut raajarikkoinen.
Tämä syksy toi palon takaisin! Voi mikä riemu!
Ylistysryhmä Soihtu kasvoi tänä syksynä uusilla soittajilla. Saimme kitaristin ja aivan kuin taivaan lahjana taitavan sellistin ja huilistin, joka soittaa kuin enkeli taitavasti bändimme mukana.
Oliko se sellon syvä sointi vai huilun puhtaus ja raikkaus...en tiedä mikä minun sydämeni avasi ottamaan taas sävelet vastaan syvälle sisimpään saakka. Joka tapauksessa minut valtasi suunnaton riemu! Olen syvästi kiitollinen Luojalleni musiikin lahjasta ja siitä, että saan olla sen ympäröimänä joka päivä. Ja että vihdoin voin kokea sen, mitä kauan sitten koin. Sen, kuinka musiikki koskettaa sieluun saakka, avaa aisteja, saa surulliseksi ja onnelliseksi yhtäaikaa.
Kommentit