Herään aamulla tekstiviestiin. Viesti ei ole mitenkään erityinen, mutta en pidä siitä, että herään siihen, että joku kysyy minulta jotakin, tai vaatii minulta jotakin ennen kuin olen saanut rauhassa herätä. Seuraus on tietysti se, että nousen väärällä jalalla vuoteesta.

Vastaan viestiin hiukan tylysti, mistä seuraa yhä ärsyyntyneempi olo, kun mukaan astuu syyllisyys. Seuraavaksi alan miettiä, mikä oikeus minulla on ärsyyntyä siitä, että joku lähettää minulle tekstiviestin puoli yhdeksältä aamulla? Useimmathan ovat siihen aikaan jo olleet hyvän tovin keskellä työn touhua! Kerron itselleni olevani patalaiska ja muutenkin aika surkea ihminen. Keitän aamukahvit.

Pian koira ilmoittaa, että auto tulee pihaan. Ryntään ulos postitätiä vastaan. Saan yhden painavan paketin.

Avaan laatikon ja sotken käteni johonkin märkään. Kaivan mönjäisiä purkkeja laatikosta ja mietin, että mikä näistä vuotaa. Sillä hetkellä kadun ryhtyneeni kosmetiikan jälleenmyyjäksi. Helpotun hieman, kun huomaan, että se, mikä on vuotanut, oli minulle itselleni. Pyyhin kaikki purkit puhtaiksi. Kuvastojen putsaamiseen menee kauan, sillä tilasin niitä kolmekymmentä. Teen reklamaation. Sitten voimat loppuvat ja asenne.

En voi ryhtyä mihinkään, kun putelit lojuvat pöydällä. Pitäisi ruveta selvittämään tilauksia. Vitkuttelen. Viimein ryhdyn toimeen ja käytän tolkuttomasti aikaa hommaan, joka normaalisti kestäisi noin 25 minuuttia. Paperihommat jäivät tekemättä ja ovat muuten edelleen tekemättä.

Yhtäkkiä kello on niin paljon, että mies tulee kohta töistä. Ruokaa! Mitä ruokaa!? Keitän mannapuuron ja toivon, että kelpaa. Kelpaahan se. Miehelle kelpaa ihan kaikki tavallinen suomalainen perusruoka. Mannapuurokin siis kuuluu nyt tähän sarjaan ja se on hyvä muistaa vastaisuudenkin varalta - jos ei vaikka ole kaapissa purkkihernekeittoa...

Päätän piristää itseäni kokeilemalla paketissa tulleita koristelulakkoja kynsiin. Ehkä valitsin siihen täysin väärän ajankohdan ja mielentilan, mutta seurauksena olivat seeprakynnet ja neljä timanttikoristetta. Joo, kuulostaa ihan hyvältä, mutta kun ne olivat suttuiset seeprakynnet!

Timantit lähtevät kynsistä irti, kun vedän farkut jalkaan. En ehdi poistaa suttuista seeprakuviota kynsistäni, kun pitää jo lähteä pappilaan kuoro- ja bänditreeneihin. Olisin jättänyt väliin, ellen sattuisi vetämään ryhmää!

Häpeän kynsiäni ja yritän piilotella niitä. Onneksi kukaan ei mainitse niistä mitään. Huomaan olevani vähän kireä. En tiedä, huomasivatko kuorolaiset. Ärähdin hiukan, kun heillä oli niin hauskaa, vaikka piti keskittyä laulamiseen. Tottelivat heti.

Harjoittelimme ensimmäistä kertaa erästä virttä, jonka olin päättänyt ottaa ohjelmistoon. Virsi 307. Körttivirsi! Veisattiin se ensin niin kuin körttiläiset veisaavat. Taukojen kera. Kerroin, mitä tauot merkitsevät. Olin oivaltanut sen ihan itse - körttiveisuun syvimmän olemuksen. Kun laulu on rukous, ei sitä voi painaa menemään ilman ajatusta! Pitää olla ajatus. Tässä virressä on mahtava sanoma ja laulajat tajusivat! Ja sitten kun oltiin opeteltu körttiveisuun syvin olemus, unohdettiin tauot ja ruvettiin soittamaan.

En tiedä, meneekö körttivirsi pilalle, kun se sovitetaan bändille, mutta ainakin minun päiväni se pelasti! Kun kolmannessa säkeistössä rummut tulivat mukaan ja löytyi sopivan 'raskas', mutta jämäkkä komppi, virsi alkoi elää sitä elämää, jollaiseksi sen olin mielessäni bändisovituksena kuvitellut!

Toivo heräsi. Tästä virrestä voi vielä tulla hyvä biisi meille. Ja tämä päivä ei ole sittenkään kokonaisuudessaan täysin epäonnistunut.

Ei mikään päivä ole.

Illalla lakkasin vielä uudelleen kynnet. Sillä koristelulakalla. Pyyhin pois. Yritin vielä kerran. Pyyhin pois ja päätin, että ei ole mun juttu.