Meillä olisi paljon opittavaa afrikkalaisesta ilosta ja ilmaisuvoimasta. Olin tänään konsertissa, joka ei taatusti jättänyt ketään paikalla olevaa kylmäksi. Nämä sambialaispojat eivät tarvinneet yhtään ainutta soitinta luodakseen mahtavan rytmimaailman ja musiikillisen elämyksen. Kun lauluissa ja laulajien kasvoilla vielä välittyi ilo siitä, että olemme yhtä suurta Jumalan perhettä, oli kyllä huikeaa vaikkapa laulaa yhdessä Suomen kansallislaulu.

Ihanasti pojat olivat sovittaneet muitakin suomalaisia lauluja ja täytyy sanoa, että yhtä upeaa tulkintaa esim. lauluista 'Kaksipa poikaa Kurikasta' ja 'Yksi ruusu on kasvanut laaksossa' en ole koskaan kuullut. Puhutteleva oli myös loppurukoukseksi valittu Pekka Simojoen laulu 'Minä huudan varjoista maan'.

Miten taitavasti he ottivat yleisön mukaan siihen iloon, mikä heidän esityksessään näkyi.

'Voi jospa me suomalaiset saisimme edes puolet tuosta' huokaisi eräs ystävä pöydässä kun olimme konsertin jälkeen iltateellä.

Ostin levyn muistoksi ja ehdin jo testaamaan, että hyvältä kuulosti vielä kotonakin.