Eileniltana ajelimme kotiin Oulusta, jossa olin ollut keskiviikosta saakka. Mieheni tuli tekemään putkimiehen hommia tyttären ja vävypojan asunnolle. Ajoa hänelle tuli 700 kilometriä yhden päivän aikana ja lisänä oli vielä päivä putkimiehenä, mutta jostakin tuolle miehelle on siunaantunut valtava määrä energiaa. Toisin kuin minulle.

Toki minä Oulussa viettämäni päivät yritin olla mahdollisimman äiti. Siis niin paljon kuin se minun nautinnonhaluiselle luonteelleni ylipäätään on mahdollista. Kävin kaupassa, laitoin ruokaa ja tiskasin. Ai niin ja onnistuin kolmessa päivässä tikkuamaan Ioannikselle villasukat! Hän tulee niitä tarvitsemaan talven aikana, sillä uskon, että äidit Kreikassa eivät oikein paljon kudo lapsilleen villasukkia. Ehkäpä nämä olivat hänen elämänsä toiset villasukat, sillä lapseni kutoi viime talvena ne oletettavasti ensimmäiset.

Tyttären ja vävypojan asunto on kyllä hirmu luxus opiskelija-asunnoksi. Jotenkin ne kaikki sieltä täältä haalitut matot, huonekalut ja esineetkin sointuivat niin hyvin toisiinsa, että sisustuksesta ei kyllä puuttunut mitään. Ja keittiö oli niin iso, että minun kävi miltei kateeksi. Oli mukavaa leipoa, kun oli tilaa laskea jauhopussit ja uunipeltit tarvitsematta tyhjentää ja järjestää välillä.

Opiskelut olivat jo kovasti käynissä ja illat menivätkin osaksi siinä, kun Miia laski matematiikan tehtäviä, Ioannis luki kymmenen sentin paksuista fysiikan opusta ja minä kudoin niitä villasukkia. Tytär kävi perjantai-iltana 'sosiaalistumassa' fuksisaunassa. Tässä vaiheessa opintojen alkua on tärkeää osallistua yhteisiin rientoihin, että tutustuu porukoihin. Ioannis on opiskellut jo vuosia, joten hänen tutustumisensa ja sosiaalistumisensa uudessa kotimaassaan vaatii paljon oma-aloitteisuutta.

Lapsella ja vävypojalla on myös yhteinen harrastus: Go. Se on lautapeli, joka muistuttaa shakkia ainakin siinä, miten kauan seuraavia siirtoja ja strategioita mietitään. Olohuoneen pöytää koristi Go-lauta, jolla tietysti myös pelattiin. Uskon, että tästä harrastuksesta tulee myös yksi niistä 'sosiaalistumisen' välineistä. Toivon todella, että vävypoika otetaan hyvin Suomen maassa vastaan, ja miksipä ei. Hän on mitä hurmaavin poika ja Oulun yliopisto on hyvin kansainvälinen paikka muutoinkin.

Tutustuin Rajakylän ympäristöön päiväkävelyilläni. Eilen kävimme kolmisin kävelyllä, kun mieheni oli putkimiehen hommissa (pesukoneen letkut piti saada vuotamattomiksi ja asentaa hana). Tutustuimme metsäsieniin ja yritin vakuuttaa vävypojalleni, että tietyt suomalaiset sienet ovat turvallisia syödä. Vakuuttaminen oli vaikeaa, joten köyhät opiskelijapoloiseni eivät luultavasti ainakaan tänä syksynä saa helpotusta ruokalaskuihinsa metsäsienistä. Sen sijaan löysimme vartin kävelymatkan päästä Fazerin leipomon, josta löytyy huokeita ja tuoreita leipiä, välillä ihan pilkkahintaan. Leipä siis ei ainakaan lopu kaapista!

Kävimme Miian kanssa torstaina yliopistolla. Matkan varrella oli hieno tilataideteos, jonka sanoma kiteytti yhden maailman tärkeimmistä asioista. Se on hyvä olemassa siellä ja muistuttamassa joka päivä ohikulkijoilleen tästä.