Luin eilen Anthony De Mellon kirjaa Havahtuminen. Laina-aika on menossa umpeen, joten ahmin sen liiankin nopeassa tahdissa, mutta sain vaihteeksi aika hyviä ajatuksia mieleeni. Hauskasti hän monessa kohdassa mainitsi, että sen sijaan, että asetut viisaammaksi kuin toinen ihminen,  myönnä, että olet pöljä. Ja tajua, että myös tuo toinen ihminen on pöljä. Vaikka totuutta ja viisautta kannattaa etsiä, ei silti pidä erehtyä luulemaan itseään viisaaksi, silloin on astunut jo ison askeleen harhaan.

99,9% ihmisistä ei ole hänen mukaansa hereillä. Minäkään en muuten yleensä ole, mutta joskus tapahtuu havahtumista. Hereillä olo on kuitenkin hirmu arvokas asia. Silloin voi nähdä, että elämä on jo tässä. Silloin voi olla onnellinen. Kaikki elämän tavoittelu kuitenkin pitää meidät unessa ja elämä on suurimmaksi osaksi sitä - siis elämän tavoittelua, ja se on paradoksaalista, koska se estää näkemästä, että elämä on tässä.

Mikä meidät ihmiset on niin sokaissut, että emme näe? Jeesus näki. Hän on minun idolini. Hän näki ihmisten läpi. Hän näki ulkokultaisuuden. Hän näki jotakin suunnattoman arvokasta sairaissa, köyhissä ja murheellisissa ihmisissä ja rakasti heitä. Ylpeyttä hän vihasi. Ja rahanahneutta. Ja uskonnollisuutta. Hän halusi totuutta, koska hän itse oli totuus.

Kirjassa ei kehotettu seuraamaan Jeesusta, siinä mielessä, että jäljittelisimme Häntä, vaan siihen, että meillä oikeasti olisi Jeesuksen mieli. Ulkonaisilla hyvillä teoilla ei ole mitään merkitystä, ellei meillä ole se mieli, mikä Jeesuksella oli: nähdä totuus ja rakastaa! Olosuhteista riippumatta.

Hän sääli ihmisiä ja heidän sokeuttaan. Jopa niin paljon, että rukoili ristiinnaulitsijoidensa puolesta: 'Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät!' He eivät nähneet, eivät tienneet. Jeesus näki sen ja antoi sydämessään anteeksi.

Jos minulla olisi sama mieli kuin Jeesuksella oli, minun ei tarvitsisi loukkaantua mistään, minun ei tarvitsisi vihata ketään, mutta jos jossakin olisi vääryyttä, minulla olisi voima ja rohkeus toimia.

Minä en ole sellainen, mutta rukoilen, että voisin vähän enemmän olla. Vähän enemmän havahtua, olla valveilla ja rakastaa.