Perjantaina kustantajani soitti, että Kansankynttilä on nyt saapunut kirjapainosta. Tämä sarjassaan toinen kirjalapsi ei enää herättänyt aivan yhtä suuria tunteita minussa, kuin ensimmäisen kirjani julkaiseminen kaksi vuotta sitten. Se oli silloin (kaksi vuotta sitten) sellaista huumassa elämistä. Ajattelin, että olen nyt saanut aikaan jotakin hirmuisen suurta. Kun vielä tuli juttu lehteen ja julkistamistilaisuuteen tuli hurjasti väkeä, niin elin hetken aikaa todellakin  jonkinlaisessa epätodellisessa huumassa.

Vaikka kysessä oli pienkustantajan julkaisema kirja, joka ei sivumäärälläkään huimannut, se oli minulle itselleni suuri juttu. Kun kirjoitin sitä, ajattelin, että 'tämä on nyt varmaankin suurinta, mitä minä koskaan elämässäni tulen tekemään.' Siksi olin iloinen, että kirja ylitti julkaisukynnyksen.

Myöhemmin huomasin, että se tunne, jonka vallassa olin elänyt, oli epätodellista huumaa, joka seuraa siitä, kun heikolla itsetunnolla varustettu ihminen saa yhtäkkiä julkisuutta ja positiivista palautetta osakseen. Hyvää se varmaan teki minulle paistatella hetki sen huuman lämmössä, mutta huumat haihtuvat ja elämä jatkuu ihan samalla tavoin kuin ennenkin. Onneksi!

Nyt siis olen aika realistisin mielin matkassa. Katsotaan, mitä tämä kirja tuo tullessaan, vai tuoko yhtään mitään. Joka tapauksessa se on nyt olemassa ja sain itse siitä muutaman vapaakappaleen, jotka aion säilyttää aarteena kirjahyllyssäni näyttääkseni mahdollisille lapsenlapsilleni sitten aikojen päästä.

Tämä on niin tuore juttu, että se tulee varmaankin nettimyyntiin vasta hetken päästä. Salaisuutena sitä ei kuitenkaan tarvitse pitää. Tällä kertaa en halua mitään julkistamistilaisuutta, ainakaan varsinaista sellaista. Kaksi vuotta sitten sitä oli kahdenkin kirjan edestä.

Kansikuvan maalasin vesiväreillä itse ja sen on näköinenkin, mutta uskokaa tai älkää, olen kuvaan ihan tyytyväinen. Sopii ihan aiheeseen (koulumaailmasta).