Luin erästä blogia ja pysähdyin. Miten haurasta kaikki onkaan tässä elämässä ja se kaikkein haurain ja haurastuttavin asia lienee se, että emme voi tietää, emme ainakaan olla varmoja, miten elämämme jatkuu huomenna. jatkuuko se huomenna...miten kauan ja MITÄ SEN JÄLKEEN???

Minulta puuttuu sellainen asia kuin pelastusvarmuus, uskonnollista termiä käyttäen. Miten voi olla mukamas varma asiasta jota olisi järjetöntä väittää tietävänsä. Sehän on uskon asia ja minun uskoni ainakin on häilyväinen kuin lastu laineilla välillä.

Lastu laineilla...mutta jospa se onkin se juttu, että missä seilaan. Jos minun elämäni virta onkin armon meri, elävä vesi, silloin saan olla lastu laineilla ja lapsenomaisesti luottaa, että virta kantaa, eikä se ole kiinni minun pelastusvarmuudestani tai uskon määrästä.

Lapsenusko. Mikä tavoiteltava ja suurenmoinen asia! Saisinpa sen. Saisinpa varmuuden!

Toivo. Sitä ei saa menettää. Toivo on se, mikä kantaa. Jos ei ole toivoa, silloin hukkuu. Tämä maailma on kyllin paha, jotta niin voi käydä. Toivo on siis avainsana. Ja luottamus - ojentautuminen sitä kohti, mitä toivoo. Vaikkei näe.

Ja unelmat. Ne kantavat, ne luovat maailmoja, jotka ovat niin ihmeellisiä, niin kauniita, että tammikuinen harmaa, pimeä räntäsateinen päivä kirkastuu ja näet sen yli.

Kaukainen määränpää, kuolema, joka ei ole kuolema, vaan voitto. Sen minä tahtoisin uskoa niin vakaasti, että minä voisin hengittää joka päivä vapaasti, iloita siitä, että elän tässä maailmassa joka hetken ainutkertaisena, mutta tietäen (vaikka vain uskoen) että tämä ihmeellinen elämä sinänsä on vain varjo siitä, mitä tulee!

Ja kuitenkin olen sidottu vangin tavoin tähän hetkeen. Onko se siunaus vai kirous? Sekin on kiinni siitä, mitä minä ajatuksiini päästän. Päästänkö unelmani valloilleen? Uskonko niihin? Huomaanko, miten ne alkavat saada muotoa? Ne muuttuvat todeksi, vaikka muuttavat muotoaan. Suostunko siihen, että ne muuttavat muotoaan? Kannattaisi. Ja kannattaa antaa sen tapahtua. sen mikä on ihmeellistä, kaunista ja hyvää.

Ajatukseni minua ohjaavat enemmän kuin mikään muu. Sanon itselleni: mieti siis, miten sinä ajatuksiasi ruokit. Suojele itseäsi, suojele kaikkea kaunista.

Kauneutta. Sitä on vielä.

 

 

(Tämä oli ajatusvirta, älä yritäkään ymmärtää sitä liikaa.)